Julkaistu alunperin: Tapio Puolimatkan blogissa 6.2.2025
Voidaksemme tietää, mitä seksuaalikasvatuksessa tulisi opettaa ja minkälaisia asenteita ja ominaisuuksia sen avulla tulisi kehittää, joudumme kysymään: ”Mitä tarkoitusta seksuaalisuus palvelee ja minkälaisia mahdollisuuksia se tarjoaa? Mitä varten avioliitto on olemassa?” Voidaksemme vastata näihin kysymyksiin meidän täytyy ottaa kantaa ihmiselämän tarkoitukseen.
Seksuaalikasvatusta ei voida toteuttaa tyhjiössä: ”arvovapaata seksuaalikasvatusohjelmaa ei voi olla olemassa” (Reiss 1998: 10). Seksuaalikasvatus perustuu arvoihin, jotka ovat ”käyttäytymisen yleisinä ohjeina toimivia periaatteita ja perusvakaumuksia; pysyviä uskomuksia siitä, mikä on arvokasta; tavoiteltavia ihanteita; laajoja arviointikriteerejä, joiden perusteella tiettyjen uskomusten tai tekojen arvioidaan olevan hyviä, oikeita, haluttavia tai kunnioitettavia” (Halstead & Reiss 2003: 5).
Seksuaalikasvatus joutuu välttämättä ottamaan kantaa siihen, mikä on moraalisesti oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, vaikka se väittäisi toimivansa arvovapaasti. ”Moraalikasvatuksen mahdollisuus edellyttää mielekästä käsitystä moraalisesta tiedonhankinnasta; moraalinen tiedonhankinta edellyttää käsitystä moraalitiedosta; moraalitieto riippuu moraalitotuuden mahdollisuudesta; ja tämä puolestaan edellyttää käsitystä moraaliarvojen objektiivisuudesta” (Carr 1998b: 114; Mark 2018: 37–38.)
Seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on jakaa asianmukaista tietoa, kehittää oppilaiden moraalista toimijuutta ja ohjata oikeudenmukaiseen toimintatapaan seksuaalisuuden alueella. Michael Sandelin (2010: 246) mukaan nykyisessä moraalikeskustelussa on oikeudenmukaisen toimintatavan perustaksi tarjolla kolme vaihtoehtoista moraaliperiaatetta: hyvinvointi, vapaus ja hyve. Ensimmäinen eli utilitaristinen vaihtoehto soveltaa ”suurimman onnellisuuden” periaatetta pyrkien maksimoimaan hyvinvointia mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä. Toinen eli liberaali näkemys katsoo oikeudenmukaisen toimintatavan olevan sellainen, mikä kunnioittaa valinnanvapautta ja yksilön oikeuksia. Kolmas vaihtoehto korostaa kansalaisten hyveen kehittämistä ja yhteisymmärrystä yhteisestä hyvästä.
Vapautta ja itsemääräämisoikeutta korostava liberaali näkemys on tällä hetkellä vallitseva sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksessa. Sitä täydennetään hyvinvoinnin edistämisen ja haitan välttämisen näkökohdilla. Tämä nykyisin vallitseva ”informoituun valintaan” perustuva ”kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen” malli perustuu liberaaliin oletukseen nuorten seksuaalisten valintojen autonomisesta eli itsemääräytyvästä luonteesta, jolle asettavat rajoituksia ainoastaan yleisesti hyväksytty käsitys siitä, mitä merkitsee ”vahingon” tuottaminen ja mistä ”hyvinvointi” koostuu (Mark 2018: x).
Liberaali näkemys pyrkii korvaamaan perinteisen kristillisen seksuaalikasvatuksen mallin, joka korostaa hyveitä ja moraalitiedon mahdollisuutta. Kristillisen seksuaalikasvatuksen lähtökohtana on opetus ihmisestä kolmiyhteisen Jumalan kuvaksi luotuna olentona, joka luonnostaan tietää, mikä on moraalisesti oikein ja väärin. Kristinusko korostaa Pyhän Kolmiykseyden sisäistä rakkauden vuorovaikutusta koko olemassaolon perustana, jonka pohjalta avautuu myös moraalin, seksuaalisuuden ja avioliiton merkitys. Kristillisessä seksuaalikasvatuksessa on keskeistä elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton edellyttämien hyveiden eli moraalisesti hyvien luonteenpiirteiden kehittäminen. Inhimillinen vapaus ja hyvinvointi toteutuvat seksuaalielämän osalta parhaiten rakkauden hyveiden ja yleispätevien avioliittonormien viitekehyksessä.
Kristillinen käsitys seksuaalisuudesta ja avioliitosta
Kristillisen käsityksen mukaan seksuaalisuus liittyy sisäisen luonteensa puolesta olennaisesti rakkauteen. Seksuaalisen rakkauden tarkoitus puolestaan toteutuu elinikäisessä ja puolisouskollisessa naisen ja miehen avioliitossa. Sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksen tarkoituksena on valmistaa nuoria avioliittoon ja kehittää avioliiton edellyttämiä hyveitä, joita nuoret tarvitsevat rakentaakseen eheän ja rakastavan perheen ja toimiakseen lastensa johdonmukaisina kasvattajina. Seksuaalisuuden on tarkoitus palvella aviollisen rakkauden ilmaisua ja perustavana hyveenä pidetään kykyä luoda ja ylläpitää avioliiton edellyttämää ainutlaatuista rakkaussuhdetta. Lapsia ja nuoria ohjataan siirtämään seksuaalinen käyttäytyminen aikaan, jolloin he ovat kypsiä kokonaisvaltaiseen aviolliseen rakkauteen ja valmiita hoitamaan suhteesta syntyviä lapsia.
Seksuaalikasvatuksen keskuksessa ovat avioliittonormit kuten kokonaisvaltaisuuden, pysyvyyden, puolisouskollisuuden ja sukupuolien toisiaan täydentävyyden normit ja niiden toteuttamiseksi tarvittavien hyveiden kehittäminen:
Kokonaisvaltaisuuden normi: Avioliitto on kokonaisvaltainen suhde, jossa kaksi ihmistä antautuu toisilleen kokonaan niin, että puolisot jakavat ”ihmisyytensä, ruumiinsa ja sielunsa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja kaikessa mielessä” (Kant 167). Irralliset seksuaalisuhteet loukkaavat ihmisyyttä, koska niissä toista käytetään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen välineenä.
Pysyvyyden normi: Aviopuolison kohteleminen itseisarvoisena olentona edellyttää sitoutumista elinikäiseen suhteeseen. Muussa tapauksessa ihminen altistuu hylkäämiselle kaikkein kokonaisvaltaisimmassa ja ihmisyyttään syvimmin koskettavassa rakkaussuhteessaan.
Puolisouskollisuuden normi: Puolison kohteleminen itseisarvoisena olentona merkitsee pidättymistä avioliiton ulkopuolisista seksuaalisuhteista. Tällä on myös yhteiskunnallista merkitystä, koska muussa tapauksessa lapsia syntyy tilanteeseen, jossa he eivät kasva biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.
Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normi: Avioliiton perustana on sukupuolieron ja sen tarjoaman erilaisuuden tunnustaminen. Nainen ja mies, äiti ja isä ovat toisiaan täydentäviä.
Vastuullisen lisääntymisen eli seksuaalisuuden kanavoimisen normi: Miesten ja naisten tulisi lykätä jälkeläisten hankkimista siihen asti, että he ovat sitoutuneet elinikäiseen parisuhteeseen.
Koska seksuaalisuus voi luonnostaan johtaa lasten syntymään, avioliiton moraaliseen ytimeen kuuluu kohdella suhteesta mahdollisesti syntyviä lapsia itseisarvoisina olentoina. Lapsikeskeisyyden laajan kategorian sisällä avioliitto sisältää useita täsmällisempiä normeja.
Ensinnäkin avioliiton avulla lapsi liitetään biologiseen isäänsä ja äitiinsä koko kehityskautensa ajaksi (biologisen liittämisen normi). Tähän sisältyy se, että lapsella on oikeus saada toimeentulonsa ja elämisensä aineelliset edellytykset biologiselta isältään ja äidiltään.
Lapsen ainutlaatuisen identiteetin kunnioittamisen normi perustuu siihen, että lapsi on persoonallinen olento, jonka identiteetti- ja suhdeoikeuksiin kuuluu oikeus tuntea alkuperänsä. Lapsella on oikeus kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa, mikäli mahdollista.
Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normin mukaan sukupuolierolla ja sukupuolten toisiaan täydentävyydellä on tärkeä merkitys lapsen kehitykselle, koska lapsi on sukupuolinen olento, joka tarvitsee sekä omaa sukupuolta olevan samaistumiskohteen että vastakkaista sukupuolta olevan vastapoolin.
Liberaali näkemys seksuaalikasvatuksesta
Nykyisin vallitseva liberaali seksuaalikasvatus olettaa, että nuorten on normaalia elää seksuaalisuhteissa jo ennen avioliittoa. Seksuaalisuudella ei ole luontaista ja olennaista yhteyttä elinikäiseen ja puolisouskolliseen rakkauteen. Kaikki seksuaalisuuden eri muodot ovat samanarvoisia. Seksuaalikasvatuksen tulee vain tarjota nuorille riittävästi informaatiota, niin että kukin voi tehdä seksuaaliset valintansa omien intuitioidensa ja mieltymystensä pohjalta.
Tältä pohjalta kouluissa on otettu käyttöön niin sanottu ”kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus”, joka kieltää yleispätevän seksuaalimoraalin olemassaolon ja pyrkii murentamaan lasten ja nuorten luontaisen tajun siitä, että seksuaalisuus kuuluu elinikäiseen ja puolisouskolliseen naisen ja miehen avioliittoon.
Liberaalin näkemyksen mukaan koulujen sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksen keskeisinä arvoina tulisi pitää yksilön itsemääräämisoikeutta ja erilaisten identiteettien ja moninaisuuden kunnioittamista: opetuksen tähtäimenä on ”tiedon saaminen, taitojen hankkiminen ja asenteiden ja arvojen selkeyttäminen” (Blake & Frances 2001: 52). Yleispätevän arvotiedon sijasta korostetaan arvojen subjektiivista valintaa: ”Mitä tahansa arvoja yksilö omaksuukin, hänen tulisi pyrkiä suhteutumaan mahdollisimman tehokkaasti maailmaansa tyydyttävällä ja järkevällä tavalla” (Harmin & Rath & Simon 1966: 28).
Seksuaalikasvatuksen ei tulisi ohjata nuoria omaksumaan mitään tiettyä asennetta seksuaalimoraaliin vaan maksimoida yksilön vapaus antamalla hänelle mahdollisimman paljon informaatiota ja ymmärrystä seksuaalisesta käyttäytymisestä (Harris 1971: 7).
”Meidän tulisi seksuaalielämässämme olla yhtä vapaita kuin millä muulla elämänalueella tahansa. Ja meidän tulisi opettaa seksuaalisuudesta tavalla, joka sopii yhteen tämän ihanteen kanssa” (Archard 1998b: 448).
Erilaisten identiteettien kunnioittamisen katsotaan edellyttävän sitä, että kukin yksilö saa itse määrittää oman sukupuolensa subjektiivisen kokemuksensa perusteella ja että erilaiset seksuaaliset elämäntavat esitetään opetuksessa samanarvoisina. Nuoria ohjataan tekemään ”informoituja valintoja” itse valitsemiensa arvojen pohjalta ilman, että opetuksessa avoimesti välitettäisiin mitään tiettyä käsitystä rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.
Liberaali lähestymistapa perustuu libertinistiseen seksuaalimoraaliin, jonka mukaan hyväksyttäviä ovat kaikki aikuisten väliset seksuaalisen käyttäytymisen muodot, kunhan ne tapahtuvat yksityisesti, osapuolet ovat antaneet niihin suostumuksensa eikä ketään vahingoiteta (Archard 1998b, 448). Nykyään hyväksyttävinä pidetään myös nuorten välisiä seksuaalisen käyttäytymisen muotoja, kunhan edellä mainitut ehdot täyttyvät.
Liberaalin seksuaalikasvatuksen mukaan erilaiset seksuaalisen käyttäytymisen muodot saavat oikeutuksensa siitä, että yksilöt valitsevat toteuttaa niitä elämässään. Nuorten kykyyn järkevästi ohjata elämäänsä omista lähtökohdistaan luotetaan niin paljon, etteivät he tarvitse yleispätevää seksuaalimoraalista viitekehystä: kukin voi luoda oman moraalisen viitekehyksensä ja tehdä ”informoituja valintoja” saamansa seksuaalisuutta koskevan kattavan ja ”neutraalin” tiedon pohjalta. Liberaali seksuaalikasvatus edellyttää ”uskon hyppyä”, uskoa nuorten kykyyn tehdä informoituja ratkaisuja kukin omien moraalisten intuitioidensa ja periaatteidensa pohjalta (Blake & Frances 2001: 44). Ainoa yleispätevä ehto on se, että nuoret nauttivat seksuaalikokemuksistaan ja ottavat vastuun itsestään ja kumppanistaan (Mark 2018: 11–12). ”Useimmat reagoivat tällaiseen avoimuuteen tekemällä järkeviä, vastuullisia ratkaisuja. Ne, jotka eivät niin tee, olisivat holtittomia riippumatta siitä, mitä heille opetetaan tai ei opeteta.” (Tatchell 2002: 70.)
Kristillisen seksuaalikasvatuksen liberaali kritiikki
Liberaalin lähestymistavan edustajat kritisoivat kristillistä seksuaalikasvatuksen mallia väittämällä, ettei ole perusteltua edellyttää lapsen elävän jonkin yhden seksuaalimoraalisen mallin ehdoilla. Seksuaalikasvatuksen tulisi olla moniarvoista ja kunnioittaa erilaisia identiteettejä.
Esimerkiksi Englannin terveysviranomaisten suositukset (Health Development Agency 2001) hylkäävät ajatuksen, että nuorille tulisi opettaa seksuaalista pidättyvyyttä suosittelevaa periaatetta: ”älä harrasta seksiä” (2001: 2). Tällaisen opetuksen katsotaan ”sulkevan ulkopuolelle sellaisia nuoria, jotka ovat tai ovat olleet seksuaalisesti aktiivisia – – ja voivan olla ristiriidassa turvallista seksiä ajavien toimintasuositusten kanssa” (2001: 2). Viesti, jonka mukaan nuorten pitäisi siirtää seksi avioliittoon, on liberaalin näkemyksen mukaan väärällä tavalla ohjaava, kun sen pitäisi olla voimaannuttava. Oikea opetustapa olisi viestiä, että ”on OK sanoa ei”, jolloin kunnioitettaisiin itsemääräytymisen ja muiden kunnioittamisen arvoja.
Olwyn E. Mark (2018: 59) kuitenkin kritisoi liberaalia kritiikkiä puutteelliseksi: ”Vaikka tällainen viesti voi olla suositeltava sikäli, että se ylläpitää yleispäteviä vapauden ja kunnioituksen periaatteita, se tuo esille kapeasti määritellyn liberaalin kasvatuksen heikkouden sikäli, ettei se anna mitään ohjetta sen osalta, milloin tai minkälaisissa olosuhteissa olisi oikein tai ainakin järkevää sanoa ’ei’. Se vain tuo esille, että nuorella on oikeus sanoa ’ei’.”
Liberaalin näkemyksen edustajat kritisoivat kristillistä opetusta, jonka mukaan seksuaalisuus tulisi kanavoida avioliittoon. Heidän mielestään se ei ota huomioon lasten ja nuorten tarpeita ja asettaa lähtökohdaksi kiistanalaisen arvonäkemyksen (Blake & Frances 2001: 9; Ingham & Stammers 2000). Opetuksen lähtökohdaksi suositellaan oletusta, että nuoret elävät seksuaalisuhteissa. Kun nuorten seksuaalisia kokeiluja ei pidetä ”itsessään epäterveinä” vaan ainoastaan mahdollisesti ”turvattomina”, nuorten seksuaalisia kokeiluja pidetään luonnollisena osana heidän elämäänsä. ”Moraalisesti neutraalina” pidetään opetusta, jossa nuorille annetaan tietoa ehkäisyvälineistä (Alldred & David 2007: 118, 110). Seksuaalista pidättyvyyttä suosittelevaa opetusta sen sijaan pidetään lapsia syrjivänä (Greslé-Favier 2013: 715).
Liberaalin teorian peitetty arvosidonnaisuus
Vaikka liberaali seksuaalikasvatus väittää olevansa puolueeton, se perustuu kiistanalaiseen oletukseen, jonka mukaan nuorten osallistuminen esiaviollisiin seksuaalisuhteisiin on normaali ja väistämätön osa heidän kehitysprosessiaan (Egan & Hawkes 2010). Tämän mukaan on epätoivottavaa, tarpeetonta ja mahdotonta asettaa tavoite, etteivät nuoret harrastaisi seksiä. Seksuaalista pidättymistä suosittelevaa seksuaalikasvatusta pidetään esteenä turvallisen seksuaalikäyttäytymisen opetukselle. Epäreilua tai jopa mahdotonta katsotaan olevan edistää seksuaalista pidättyvyyttä niissä nuorissa, jotka ovat jo seksuaalisesti aktiivisia (Blake & Frances 2001: 44). Vaikka liberaali lähestymistapa katsoo olevansa arvoneutraali, se todellisuudessa edellyttää eettisen suosituksen, että yksilön seksuaalista käyttäytymistä arvioidaan ensisijaisesti yksilön mieltymysten ja valintojen pohjalta (Hauerwas 1981: 178).
Mark (2018: 61) kritisoi liberaalia lähestymistapaa epäjohdonmukaisuudesta: jos mieltymys ja valinta ovat ainoita edellytyksiä nuorten esiaviollisille seksuaalisuhteille, silloin voitaisiin yhtäläisesti argumentoida, että ohje ”käytä kondomia” on kielteinen ja poissulkeva arvoviesti ja samalla perusteella ”väärin”. Tällainen viesti olettaa, että nuoret väistämättä harrastavat esiaviollista seksiä. Näin se sulkee ulkopuolelle ne nuoret, jotka eivät ole tai eivät ole olleet seksuaalisesti aktiivisia. Se on myös ristiriidassa kristillisen seksuaalikasvatuksen kanssa, joka rohkaisee nuoria siirtämään seksuaalisen aktiviteettinsa tulevaan yksiavioiseen suhteeseen.
Seksuaaliseen pidättyvyyteen rohkaisevaa kristillistä seksuaalikasvatusta voidaan perustella esimerkiksi terveydellisillä näkökohdilla: antibiooteille vastustuskykyiset sukupuolitautibakteerit lisääntyvät ja joitakin virussairauksia kuten herpestä ja AIDSia vastaan meillä on vain vähän lääketieteen tarjoamaa suojaa. Public Health England (2017: 22) raportoi, että 15–24-vuotiailla nuorilla on eniten sukupuolitauteja. Verrattuna 25–59-vuotiaiden ikäryhmään, sukupuolitautien suhteellinen määrä alle 25-vuotiailla on miehillä kaksi kertaa korkeampi ja naisilla seitsemän kertaa korkeampi. (Mark 2018: 54.)
Liberaali pyrkimys antaa seksuaalikasvatusta oletettavasti ”neutraalilla” ja ”puolueettomalla” tavalla voi johtaa siihen, että nuoret kokevat jäävänsä vaille riittävää ohjausta parisuhteiden luomista varten (Ofsted 2010: 14). Kun seksuaalikasvatuksesta on poistettu selkeä seksuaalimoraalinen sisältö, nuoret jäävät vaille selkeitä kriteerejä, joiden pohjalta he voisivat ohjautua parisuhteita luodessaan.
Liberaaliin lähestymistapaan sisältyviä oletuksia
Vaikka liberaalia seksuaalikasvatusta perustellaan moniarvoisuudella ja puolueettomuudella, se sisältää naturalistiseen todellisuuskäsitykseen perustuvia käsityksiä nuorten seksuaalisesta käyttäytymisestä ja seksuaalisuuden ja rakkauden merkityksestä.
Ensinnäkin liberaali näkemys olettaa, ettei seksuaalisuudella ole mitään luontaista suhdetta rakkauteen, varsinkaan elinikäiseen ja puolisouskolliseen aviolliseen rakkauteen. Seksuaalisuuden varsinainen tarkoitus on nautinnon saaminen ja eri ihmiset voivat perustellusti hankkia seksuaalisen nautintonsa eri tavoilla.
Toiseksi oletetaan, ettei ole olemassa muita yleispäteviä seksuaalinormeja kuin se, että seksuaalielämän tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja välttää tuottamasta vahinkoa.
”Seksuaaliset aktit ovat taatusti moraalisia, kun ne perustuvat molemminpuoliseen vapaaseen ja informoituun suostumukseen ja välttävät vahingon tuottamista kolmannelle osapuolelle. Mikään Jumalan laki ei täydennä tätä ihmisten välisten oikeiden suhteiden periaatetta.” (Soble 2008: 91)
Näin siis liberaali seksuaalikasvatus tekee seksuaalinormit riippuvaisiksi subjektiivisesta kokemuksesta ja subjektiivisista valinnoista. Tällöin oletetaan, ettei yleispäteviä seksuaalinormeja ole olemassa. Jos arvoista tällä tavalla tehdään subjektiivisia ja suhteellisia, päädytään moraalitiedon osalta tietoteoreettiseen agnostisismiin (Carr 2004: 27), joka on itsessään kiistanalainen tai jopa sisäisesti ristiriitainen kanta.
Kolmanneksi, liberaalin lähestymistavan käyttämä ”informoidun valinnan” käsite sisältää moraalisesti värittyneitä oletuksia siitä, mitä on hyvä ja laadukas informaatio, jonka pohjalta käyttäytymisen tulisi ohjautua. Vaikka liberaalin seksuaalikasvatuksen julkilausuttuna oletuksena on, ettei mitään yleispätevää seksuaalimoraalia ole olemassa ja että seksuaalisen pidättyvyyden opettaminen nuorille on syrjivää ja haitallista nuorten seksuaaliterveydelle, se käytännössä kuitenkin tekee seksuaalimoraalisia oletuksia, jotka se on kätkenyt ”hyvän informaation” käsitteeseen.
”Hyvän informaation” käsitteeseen sisältyvä arvoarvostelma näkyy siinä, että joidenkin käyttäytymisvaihtoehtojen katsotaan johtavan ”vakavaan vaaraan” ja epäviisaiden ratkaisujen seurausten katsotaan olevan ”sietämättömiä” (Mark 2018: 78). Liberaali näkemys ei puolueettomuusväitteistään huolimatta voi suhtautua neutraalisti raiskaukseen ja lasten hyväksikäyttöön, vaikka se voikin koko ajan liukua sen osalta, mikä määritellään raiskaukseksi tai lasten hyväksikäytöksi. Liberaali seksuaalikasvatus soveltaa joihinkin seksuaalisen käyttäytymisen muotoihin käskyjä tai ohjeita muotoa ”älä tee näin” ja niiden avulla valinnanvapaudelle asetetaan rajoituksia.
Niinpä ”informoidun valinnan” periaatteelle seksuaalikasvatuksessa rakentavat seksuaalikasvattajat tekevät sekä avoimesti että peitetysti moraalisia arvioita siitä, mitä he pitävät hyvänä informaationa. Hyvä informaatio usein samaistetaan ”hyvien päämäärien saavuttamiseksi tehtyihin hyviin valintoihin” (Mark 2018: 79).
Liberaali lähestymistapa köyhdyttää moraalista ajattelua ja seksuaalikasvatusta asettaessaan yksilöiden mieltymykset kaikkein korkeimmaksi moraaliseksi periaatteeksi ja asettaessaan yksilön itsemääräämisoikeuden moraalisen hyveen edelle (Pring 2014: 48–49). Seurauksena on köyhtynyt ymmärrys moraalisesta persoonasta ja ihmissuhteiden moraalisesta perustasta. Seksuaalisuudella ei liberaalin näkemyksen mukaan ole mitään luontaista tai itsenäistä merkitystä irrallaan sen kyvystä tyydyttää yksilöiden vaihtelevia mieltymyksiä. Tältä pohjalta on vaikea tehdä oikeutta ihmissuhteille ja seksuaaliselle rakkaudelle: seksuaalisia suhteita koskeva puhe typistyy puheeksi suostumuksesta ja kunnioituksesta. Omien köyhtyneiden lähtökohtiensa pohjalta liberaali lähestymistapa päätyy pitämään kaikkia erilaisia seksuaalielämän muotoja samanarvoisina välittämättä tutkimuksesta, joka osoittaa elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton merkityksen sekä aikuisten että lasten hyvinvoinnille (ks. Puolimatka 2014). Seksuaalikasvatuksen välittämä moraalinen ja seksuaalinen relativismi jättää nuoret vaille järkiperäistä kriteeriä seksuaalisten valintojen pohjaksi.
Liberaali seksuaalikasvatus ei kehitä kriittistä arviointikykyä
Liberaalin seksuaalikasvatuksen perusongelma on sen avioliittomoraalista erotettu relativistinen lähestymistapa, joka erottaa seksuaalisuuden sen luontaisesta suhteesta aviolliseen rakkauteen. Avioliittomoraalista erotettu seksuaalikasvatus ei kehitä nuorten kykyä objektiiviseen harkintaan, kriittiseen ajatteluun ja itseohjautuvuuteen, koska se ei kehitä nuorten arvotajua ja sen varaan rakentuvaa arviointikykyä. Tällainen ei-moraalinen seksuaalikasvatus vie pohjaa oppilaan kyvyltä arvioida haluja, kritisoida perusteluja, asettaa päämääriä ja toteuttaa päätöksiä arvokokemuksensa pohjalta. Se ei tue moraalisesti tietoisen persoonan kehitystä, joka pystyy muodostamaan kypsiä moraalisia arvostelmia arvokokemuksensa pohjalta luisumatta relativismiin. Sikäli kuin moraalinen arviointikyky jää kehittymättömäksi, nuorelta puuttuu valmius tunnistaa ja vastustaa seksuaalista hyväksikäyttöä.
Liberaalin seksuaalikasvatuksen pohjana oleva moniarvoinen relativismi ei rohkaise seksuaalisten elämäntapojen kriittiseen tarkasteluun. Kun seksuaalikasvatukselta edellytetään, että kaikkia erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuolisia identiteettejä tulee pitää samanarvoisina, tulee vaikeaksi käydä aiheesta kriittistä keskustelua. Tätä ajattelua edustavat Yogyakartan periaatteet (YP) vaativat, että kouluopetus ”edistää ymmärrystä ja kunnioitusta mm. erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuoli-identiteettejä kohtaan” (YP 16d).
Tässä ei siis puhuta siitä itsestäänselvyydestä, että kaikkia yksilöitä tulisi ymmärtää ja kunnioittaa, vaan vaaditaan, että koulun opetuksen tulee pyrkiä muuttamaan lasten ja teini-ikäisten ajattelua niin, että he pitävät kaikkia sukupuolisen ja seksuaalisen käyttäytymisen muotoja samanarvoisina. Tulisiko lapsen ja nuoren pitää esimerkiksi aviollista uskottomuutta yhtä kunnioitettavana kuin aviollista uskollisuutta, vaikka hän näkisi uskottomuuden isälleen tai äidilleen tuottaman tuskan ja joutuisi elämään uskottomuuden aiheuttamien perheriitojen keskellä? Tällainen vaatimus merkitsee lasten ja nuorten kriittisen ajattelun turhentamista.
Kun vaaditaan, että opetuksessa pitäisi kaikki elämäntavat esittää samanarvoisina, seurauksena on epäkriittinen opetustilanne, jossa nuoria estetään saamasta olennaista tietoa ja kehittämästä kriittistä ajatteluaan. Perinteiset moraaliset kriteerit vastuullisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä luokitellaan syrjinnäksi, koska niiden valossa jotkut seksuaaliset käyttäytymismuodot näyttäytyvät moraalittomina. Yogyakartan periaatteiden(16d) mukaan ei ole lupa opettaa, että seksuaalisuuden tarkoitus on naisen ja miehen välisen rakkaussiteen vahvistaminen ja lasten syntymä. Erilaisia seksuaalisen suuntautumisen ja käyttäytymisen muotoja ei saa arvioida niiden terveysvaikutusten ja lapsivaikutusten näkökulmasta tavalla, mikä osoittaisi niiden välillä arvoeroja. Seksuaalisuuteen on kiellettyä soveltaa keskeisiä moraalisia kriteereitä kuten oikein ja väärin, hyvä ja paha. Kaikki seksuaalisen käyttäytymisen muodot, jotka ihmiset valitsevat identiteettinsä määrittelyn pohjaksi, suojataan näin kritiikiltä. Kriittinen keskustelu kielletään tavalla, joka estää nuorten arviointikyvyn kehitystä.
Tässä ajattelussa sekoitetaan kaksi periaatetta: (1) kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, (2) kaikki elämäntavat ovat samanarvoisia. Tätä eroa selventää, jos tarkastelemme kahta ihmisryhmää: tupakoitsijoita ja tupakoimattomia. Sekä tupakoijat että tupakoimattomat ovat ihmisinä yhtä arvokkaita. Kuitenkaan tupakointia ja tupakoimattomuutta ei voida objektiivisilla kriteereillä pitää yhtä arvokkaina elämäntapoina, koska tupakointiin liittyy vakavia terveysriskejä. Jos näitä terveysriskejä pyritään salaamaan opetuksessa, loukataan nuorten oikeutta saada oman terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta keskeistä tietoa. Tuskinpa olisi mielekästä asettaa terveyskasvatuksen tavoitteeksi ”edistää ymmärrystä ja kunnioitusta tupakointia kohtaan”.
Vaikka kaikki ihmiset seksuaalisesta elämäntavastaan riippumatta ovat yhtä arvokkaita ihmisinä, erilaisilla seksuaalisilla elämäntavoilla on selkeitä eroja terveyden, hyvinvoinnin ja moraalin näkökulmasta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Aviollisen uskottomuuden aiheuttama perhe-elämän konfliktitason nousu ja epävakaus ovat tutkimusten mukaan lasten ja nuorten kehityksen kannalta vahingollisia. Lasten tarkoituksellinen saattaminen elämäntilanteeseen, jossa hänet on erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään, jättää lapsen kamppailemaan puuttuvan isän- tai äidinkaipuun kanssa ehkä loppuelämäkseen. Kun aikuisten vaihtelevat seksuaaliset mieltymykset hyväksytään ihmisoikeuksien perustaksi, yhteiskunnallinen laki ei enää turvaa lasten perustavia identiteetti- ja suhdeoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin. Nämä oikeudet voidaan lapselle turvata ainoastaan, kun avioliitto ymmärretään naisen ja miehen väliseksi ja seksuaalisuuden normaalina ilmentymänä pidetään aviollista uskollisuutta. (Puolimatka 2014.)
Turvallisen tilan käsite
Liberaalin lähestymistavan peruskriteeri, yksilön vapaus elää mielihalujensa mukaan, asettaa seksuaalikasvatukselle epätarkoituksenmukaisia rajoituksia, erityisesti kun sitä sovelletaan yhteydessä niin sanottuun turvallisen tilan (safe space) käsitteeseen. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteisiin vedoten vaaditaan, että mitään sukupuolista tai seksuaalista elämäntapaa ei saa kritisoida, koska elämäntapojen kriittisen arvioinnin väitetään tekevän opetustilanteesta turvattoman sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Keskustelun rajoituksia perustellaan sillä, että ”sukupuolinen ja seksuaalinen identiteetti” tulee opetustilanteissa suojata syrjinnältä, ja niistä tulisi keskustella tavalla, joka ei ”ole yhteensopimaton ihmisoikeuksien kanssa” (Yogyakartan periaatteet 21b). Ihmisoikeutena pidetään turvallista opetustilannetta, jossa kenenkään sukupuolista tai seksuaalista elämäntapaa ei haasteta elämäntapojen kriittisellä analyysilla. Kritiikin katsotaan uhkaavan yksilön sukupuolista ja seksuaalista identiteettiä tavalla, joka vaikeuttaa oppimista tai jopa tekee sen mahdottomaksi. Näin seksuaalikasvatuksesta halutaan ”ihmisoikeuksien” nimissä sensuroida kaikki sellaiset mielipiteet, jotka voidaan tulkita loukkaaviksi.
Professorit Greg Lukianoff ja Jonathan Haidt (2018) kritisoivat tällaista ”paapomiskulttuuria”, joka rohkaisee opiskelijoita välttelemään kriittistä keskustelua vetoamalla sen heissä tuottamiin turvattomuuden ahdistuksen kokemuksiin. Älyllisten haasteiden torjuminen estää kriittisen ajattelun kehitystä ja vahvistaa epäkypsiä asenteita. Samalla syrjitään niitä opiskelijoita, jotka ovat eri mieltä liberaalin moraalirelativismin kanssa, koska heitä estetään ilmaisemasta käsityksiään. Tämän näennäisesti oikeudenmukaisuuteen vetoavan mutta todellisuudessa syrjivän lähestymistavan avulla rajoitetaan asiallista keskustelua seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Näin nuoria estetään saamasta elämänsä kannalta olennaista informaatiota seksuaalisuudesta.
Gabriele Kuby (2015: 72) esittää huolensa siitä, että seksuaaliseen suuntautumiseen vedoten myös polyamoristit, pedofiilit ja insestin kannattajat voisivat vaatia itselleen etuoikeuksia ja estää oman elämäntapansa kriittisen tarkastelun. ”Yogyakartan periaatteet oikeuttavat heidän kauaskantoiset vaatimuksensa vähemmistöille annettavista etuoikeuksista käyttäen termejä, jotka viittaavat yleviin arvoihin mutta jotka on ideologian avulla tehty ontoiksi.”
Liberaali vapauskäsitys ja seksuaaliset perversiot
Yksilön valinnanvapauden pohjalta liberaalin tasa-arvokäsityksen on vaikea torjua mitään seksuaalista perversiota, jonka joku kokee nautinnolliseksi. Jonathan Burnside (2011: 383) kysyykin, miksi yksilöiden seksuaalisten mieltymysten tasa-arvoinen kohtelu tulisi ulottaa ainoastaan heteroseksuaaliseen ja homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, eikä myös muihin seksuaalisen käyttäytymisen muotoihin. Tällä hetkellä lainsäädännössä torjutaan sellaiset käyttäytymisen muodot, jotka yleinen mielipide tuomitsee (Gruen 2006: 587) ja yleisen mielipiteen muuttuessa lakeja korjataan muuttuneen mielipiteen mukaiseksi. Koska liberaali lähtökohta ei loogisesti tarjoa perustetta torjua mitään seksuaalisuuden muotoa, liberaalien oletusten varassa toimiva kulttuuri on tässä suhteessa tuuliajolla. (Mark 2018: 136).
Liberaalin tasa-arvokäsityksen pohjalta ei ole loogisesti mahdollista sulkea pois mitään seksuaalisuuden muotoja, jotka tuottavat jollekin yksilölle nautintoa, jos ei voida osoittaa niiden tuottavan vahinkoa muille. Esimerkiksi John Harrisin mukaan ei ole mitään sinänsä ”väärää missään seksuaalisuuden muodossa mukaan lukien fetisismi, eläimiin sekaantuminen, nekrofilia, anaaliseksi, insesti, pedofilia”. Vääränä on pidettävä vain tekoja, joihin liittyy ”loukkaamista, vahingon tuottamista ja hyväksikäyttöä” (Harris 1985: 191).
Primoratz ehdottaa, että pedofilian moraalittomuus ja lainvastaisuus perustuu ainoastaan oletukselle, että aikuisten ja lasten väliset seksuaalisuhteet tuottavat lapselle vahinkoa. Niinpä kysymystä ”pedofilian moraalisesta ja laillisesta asemasta ei ole ollenkaan ratkaistu, vaan lopullinen ratkaisu odottaa lisää filosofista ja empiiristä tutkimusta” (2006: 761). Primoratzin mielestä aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden haitallisuutta lapselle ei ole vielä todistettu kumpaankaan suuntaan. Nykyisen lain kielto tällaisille seksuaalisuhteille on tässä tilanteessa vain ”kaikkein järkevin ja moraalisin valinta” (2006: 761). Liberaalin lähestymistavan sisällä on jo ajattelijoita, joiden mielestä seksuaalisten elämäntapojen luokittelu moraalin perusteella on verrattavissa rasismiin (Rubin 2007: 161).
Jos tuleva tutkimus kallistuu siihen suuntaan, etteivät aikuisten ja lasten väliset seksuaalisuhteet tuota lapselle merkittävää vahinkoa, niin liberaali logiikka vaatisi tasa-arvon nimissä tällaisten seksuaalisuhteiden laillistamista, koska ne tuottavat pedofiileille nautintoa. Jo nyt seksuaalitutkimuksessa pyritään kyseenalaisella päättelyllä puolustamaan käsitystä, etteivät seksuaalisuhteet aikuisten kanssa vahingoita lapsia, koska nuoret voivat saada näistä suhteista nautintoa (Rind & Welter 2014; Rind 2017a; Rind 2017b).
Se, että nuoret voivat kokea nautintoa seksuaalisuhteissa aikuisten kanssa, ei merkitse sitä, etteikö seksi aikuisen kanssa vahingoittaisi nuoria. Vahingoittuminen voi tapahtua, vaikkei nuori olisi tietoinen kokemastaan vahingosta. Nuori helposti erehtyy sen osalta, mikä hänen ihmisyydelleen on pitkällä tähtäimellä arvokasta ja tärkeää. Seksuaalisen nautinnon kokemus vääristyy suhteessa, jossa nuori ei ole tasavertainen osapuoli, mikä johtaa eroottisen halun kehitystä epäterveeseen suuntaan. Niinpä Regnerus (2017) luonnehtiikin tällaista nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä ”pirulliseksi” (diabolical), koska nuori ei välttämättä edes tiedosta omaa vahingoittumistaan eikä siksi pysty etsimään keinoja oman seksuaalisen halunsa kehityssuunnan tervehdyttämiseksi esimerkiksi terapiassa.
On huomattava, että ideologisesti motivoitu tutkija voi rakentaa tutkimusasetelmansa sellaiseksi, että hän saa toivomiaan tuloksia. Meillä on tästä jo esimerkkinä Alfred Kinseyn ja hänen kollegoidensa (1948) tutkimukset, joissa käsitys lapsen seksuaalisuudesta luotiin tukeutumalla pedofiilien havaintoraportteihin. Näin Kinsey pyrki oikeuttamaan oman vakaumuksensa aikuisten ja lasten seksuaalisuhteiden luonnollisuudesta.
Altistaako liberaali seksuaalikasvatus lapsia seksuaaliselle hyväksikäytölle?
Liberaaliin lähestymistapaan perustuvaa oletettavasti neutraalia ja puolueetonta seksuaalikasvatusta usein puolustellaan väitteellä, että sen avulla on mahdollista edistää seksuaaliterveyttä, välttää sukupuolitauteja, ei-toivottuja raskauksia ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Tätä aihetta koskevien tutkimusten yhteenveto, johon sisältyy tutkimustietoa yli 55 000 nuoresta, osoitti, että ”on vain vähän todistusaineistoa sen puolesta, että koulujen opetusohjelmaan sisältyvät kasvatusohjelmat pystyisivät yksin tehokkaasti parantamaan nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä” (Mason-Jones ym. 2016). Liberaalin seksuaalikasvatuksen luoma seksuaalimoraalinen tyhjiö itse asiassa tekee nuorista helppoja uhreja seksuaaliselle hyväksikäytölle.
Suomessa ja muualla Euroopassa paljastunut laajamittainen lasten ja nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö osoittaa puutteita sekä vallitsevassa liberaalissa seksuaalikasvatuksessa että seksuaaliterveyden vaalimiseksi kehitetyissä toimintaohjelmissa. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen relativistinen, kaikki seksuaaliset elämäntavat samanarvoisiksi asettava lähestymistapa, ei tarjoa riittävää perustaa seksuaalisille valinnoille. Se ei kehitä oppilaan kykyä erottaa aitoa rakkautta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tarvitaan sellaista seksuaalikasvatusta, joka suhteutuu aviolliseen rakkauteen ja kehittää vakaan ydinperheen edellyttämiä hyveitä.
Samalla kun nuoria halutaan opettaa suojautumaan seksuaaliselta painostukselta ja hyväksikäytöltä, liberaali lähestymistapa altistaa nuoria hyväksikäytölle painottaessaan nuorten seksuaalista valinnanvapautta ja subjektiivisuutta, heidän oikeuttaan tehdä ”informoituja valintojaan” ja elää oman seksuaalisen käsityksensä mukaisesti. Kouluissa annettavan seksuaalikasvatuksen tarkoitukseksi nähdään tarjota pohja ”informoiduille ratkaisuille”, estää sukupuolitauteja ja ei-toivottuja raskauksia ja auttaa nuoret syyllisyydestä ja hämmennyksestä vapaina nauttimaan seksuaalisuudesta (Archard 1998a 437). Syyllisyyden mitätöiminen voi kuitenkin viestiä käyttäytymisen hyväksymistä. Tämä on ongelmallista sikäli, kuin käyttäytyminen aidosti tuottaa nuorelle vahinkoa (Reiss 1993: 129).
Nuorten itseohjautuvuuden kunnioittamisen katsotaan edellyttävän sitä, ettei lähtökohdaksi oteta yleispätevää seksuaalimoraalia eikä erilaisia seksuaalisia elämäntapoja kriittisesti tarkastella moraalisesta näkökulmasta. Näin luodun moraalisesti epäselvän ja sekavan kulttuurisen ilmapiirin ongelmat korostuvat erityisesti nuorten kohdalla. Kulttuurissa, joka yhä enemmän määrittyy subjektiivista kokemusta korostavan ekspressiivisen individualismin pohjalta, nuorilta puuttuvat moraaliset ja hengelliset resurssit, joita he tarvitsevat tehdäkseen järkeviä valintoja (Mark 2018: ix–x). Voidakseen tehdä ”informoituja” ja järkeviä valintoja ihmissuhteissaan ja seksuaalisessa käyttäytymisessään nuori ihminen tarvitsee selkeän moraalisen viitekehyksen.
Tämä on osa laajempaa ja syvempää kriisiä moraalikasvatuksessa. Yhdysvaltalaisten nuorten aikuisten parissa tehty tutkimus osoittaa, että nuoret kokevat olevansa moraalisesti tuuliajolla: he eivät enää usko, että objektiivista moraalitotuutta on olemassa: ”he ajattelevat, että se, että ihmiset uskovat jonkin olevan moraalisesti totta, tekee siitä moraalisesti totta” (Smith ym. 2011: 61) Tällainen ajattelu johtaa nuoret epäilemään moraalisen totuuden mahdollisuutta, saa heidät pitämään kaikkia moraaliperiaatteita suhteellisina ja voi lopulta johtaa heidät nihilistiseen kaikkien arvojen kieltämiseen (2011: 62; Mark 2018: x).
Kaksiarvoisen sukupuolikäsityksen häivyttäminen ja korvaaminen subjektiivisella sukupuoli-identiteetillä murentaa puolisouskollisen ja elinikäisen avioliiton ja isä–äiti–lapsi-kolmoissidoksen varaan rakentuvan perheen merkityksen. Kun avioliittonormisto häivytetään nuorten mielestä, he jäävät vaille kriteeriä, jonka perusteella he voisivat erottaa aidon rakkauden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Samalla perhe-instituution hajoaminen jättää nuoret vaille perheen tuomaa suojaa ja altistaa heidät hyväksikäytölle ja laajamittaiselle yhteiskunnalliselle manipulaatiolle.
Mitätöityään avioliittomoraalin keskeiset normit liberaali seksuaalikasvatus ei pysty tarjoamaan nuorille moraalista viitekehystä perusteltujen seksuaalisten valintojen tekemiseksi ja moraalisten hyveiden kehittymiseksi. Näin nuoret jäävät vaille riittävää seksuaalimoraalista perustaa tehdä järkeviä valintoja ja varjeltua hyväksikäytöltä. Eräässä mielessä nuorten annetaan tehdä päätöksensä itsenäisesti. Mutta sikäli kuin heille ei anneta riittäviä moraalikriteerejä, jotka auttaisivat heitä tekemään perusteltuja valintoja kilpailevien elämäntapojen välillä, heidän valintansa eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä vapaita vaan mielivaltaisia, perustuen hetken mielijohteeseen.
Seksuaalimoraalisen viitekehyksen puuttuessa liberaali seksuaalikasvatus ei kehitä nuorten kykyä kriittisesti arvioida erilaisia seksuaalisia elämäntapoja, koska se hylkää ajatuksen moraalitotuuden löytämisen mahdollisuudesta ja rohkaisee tunteiden ja mielihalujen varassa ohjautuvaan toimintaan. Normittomuus kiteytyy maailman terveysjärjestön WHO:n Seksuaalikasvatuksen standardien ohjeessa, jonka mukaan 9−12-vuotiaat lapset on opetettava ”tekemään tietoinen päätös hankkia tai olla hankkimatta seksuaalisia kokemuksia” (SSE 45). Tällainen opetus luo 9−12-vuotiaiden lasten ja nuorten mieleen odotuksen, että heillä tulee olemaan sarja satunnaisia seksuaalisuhteita. Tämän odotuksen pohjalta lapsen on vaikea tunnistaa hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäyttöä.
Sikäli kuin seksuaalikasvatus purkaa sukupuolien toisiaan täydentävyyden varaan rakentuvan elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton asettamat seksuaalinormit, seksuaalisuuden merkitys pelkistyy lähinnä nautinnon tavoitteluun, kuten yhdessä yläasteen oppikirjassa määritellään: ”Seksi on – – toimintaa, jolla tavoitellaan hyvän olon tunnetta, nautintoa ja seksuaalista kiihottumista.” (Voimaa Terveystieto 7–9: 126) Erottaessaan seksuaalisuuden aviollisesta rakkaudesta ja ylikorostaessaan fyysisen nautinnon etsimistä, kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus johtaa seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan.
Yläasteikäisille eli 13–15-vuotiaille tarkoitetussa terveystiedon oppikirjassa nuorten eteneminen seksisuhteisiin esitetään luonnollisena vaihtoehtona, jolle ei aseteta muita ehtoja kuin, että molemmat haluavat sitä ja että pari pystyy yhdessä sopimaan ehkäisystä. Tätä viestiä vahvistetaan kertomalla koululaisille, että Suomen laki ei ”kiellä alle 16-vuotiailta seurustelua tai seksiä” (144) ja että ”Ensimmäisen yhdynnän kokemiseen ei ole olemassa oikeaa ikää. Jotkut kokevat sen jo nuorena, jotkut aikuisena, jotkut eivät koskaan. Kun kumppanit tuntevat toisensa hyvin, rakastavat toisiaan ja ovat saavuttaneet toistensa luottamuksen, he saattavat rohkaistua etenemään seksissä yhdyntään. Päätös yhdynnästä tehdään yhdessä.” (130)
Kirjassa jätetään mainitsematta, että yli puolet nuorista, jotka ovat aloittaneet seksuaalisuhteen ennen 16-vuoden ikää, katuu sitä myöhemmin ja katsoo aloittaneensa seksuaalielämän liian varhain (Mark 2018: 53). Sen sijaan terveystiedon oppikirjassa rohkaistaan alaikäisiä seksuaalisuhteisiin ja todetaan: ”Jokaisella on lupa tuntea seksuaalista halua ja nautintoa yksin ja kumppanin kanssa.” (Voimaa Terveystieto 7–9: 126) Vastuullisuus nuorten välisessä seksuaalisuhteessa on sitä, että ”parin on kyettävä yhdessä sopimaan ehkäisystä, Mitä huolellisemmin suojautuu, sitä enemmän myös nauttii seksistä.” (126).
Tätä opetusta korostaa väite, jonka mukaan nuorten ihmisoikeuksiin kuuluu seksuaalioikeuksia kuten ”oikeus nauttia seksuaalisuudesta” ja oikeus päättää, kenen kanssa ja millaisissa seksuaalisuhteissa nuori elää: ”Nuori saa toteuttaa turvallisesti seksuaalisuuttaan suuntautumisensa mukaan. Nuori itse päättää, milloin, kenen kanssa ja millaista seksiä hän haluaa.” (143) Tämän mukaan vanhemmilla ei ole oikeutta rajoittaa nuortensa seksuaalielämää ja valtion tehtävänä on suojella tätä nuorten seksuaalioikeutta ”perheen tunkeilua vastaan” kuten WHO:n Seksuaalikasvatuksen standardeissa esitetään. WHO:n oppaassa käytetty lasten seksuaalioikeuksien käsite irrottaa lapset vanhempiensa auktoriteetista vetoamalla ”yksilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen”, joka ”auttaa yksilöä torjumaan perheen tai yhteiskunnan tunkeilua.” (SSE 18.)
Lasten varhainen seksualisointi haittaa heidän kasvatustaan, kuten Sigmund Freud totesi: ”Olemme oppineet kokemuksesta, että viettelevät ulkopuoliset vaikutteet voivat ennenaikaisesti murtaa latentin vaiheen tai johtaa sen loppumiseen −− ja että kaikki tällainen ennenaikainen seksuaalinen aktiviteetti häiritsee lasten kasvatettavuutta.” (Freud, Gesammelte Werke, osa V, 136.) Kasvatuksen onnistuminen edellyttää lapsuuden viattomuuden suojelemista. Seksualisoidut lapset liukuvat pois vanhempiensa ohjauksesta, mikä ei uhkaa pelkästään hyvää lapsi-vanhempi -suhdetta vaan myös lapsen tulevia mahdollisuuksia menestyä perhe-elämässä. Tällainen nuorten erottaminen vanhempiensa ohjauksesta altistaa groomaukselle. Groomausjengit ovat kehittäneet tekniikoita erottaakseen nuoren vanhemmistaan käyttämällä hyväkseen teini-iän kapinointia ja rohkaisemalla nuorta uskomaan, että hänen perheensä pyrkii kontrolloimaan ja rajoittamaan hänen elämäänsä. Jos vanhemmat pyrkivät estämään tyttärensä hyväksikäytön, jengi voi vieraannuttaa tytön vanhemmistaan syyttämällä heitä yksisilmäisiksi fanaatikoiksi.
Tunteiden arviointi suojaa hyväksikäytöltä
Liberaali seksuaalikasvatus aktivoi seksuaalisesti lapsia, joiden seksuaalisuus on luonnostaan latentissa, piilevässä vaiheessa. Fyysiseen seksuaalisuuteen keskittyvä opetus häiritsee lapsen luontaista viattomuutta, johon kuuluu vapaus seksuaalisista ajatuksista, seksuaalisista mielikuvista, haluista ja toiminnoista. Se rohkaisee lapsia ja nuoria varhaisiin seksuaalisiin kokeiluihin, jotka voivat olla heille traumaattisia, koska heiltä puuttuu niiden edellyttämä henkinen kypsyys. Yliseksualisoitunut kulttuuri on johtanut laajamittaiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, joka joissakin tapauksissa ilmenee siten, että lapset käyttävät toisiaan seksuaalisesti hyväkseen.
Varhaislapsuudesta alkava, seksuaaliviettiä aktivoiva ja moraalista irrotettu seksuaaliopetus heikentää luontaista tietoisuutta siitä, että seksuaalisuus on luonteeltaan henkilökohtaista, yksityistä ja intiimiä. Se turruttaa nuoren moraalista omaatuntoa ja sen varaan rakentuvaa luontaista siveyttä ja heikentää hänen kykyään vastustaa primitiivisiä yllykkeitään, kuten jo Markiisi de Sade (2003: 141) totesi: ”häpeämättömyys altistaa haureudelle”. Tällöin nuorelle tulee vaikeammaksi vastustaa seksuaalista hyväksikäyttöä.
Liberaali seksuaalikasvatus ei anna välineitä tunteiden ja halujen kriittiseen arviointiin eikä kehitä kriittistä arviointikykyä. Seksuaaliseen ihastumiseen ja suuntautumiseen liittyen yläasteen oppikirja Voimaa Terveystieto 7–9 ohjaa nuoria luottamaan omiin tunteisiinsa: ”Kaikenlaiset tunteet ja ajatukset ovat täysin turvallisia, sallittuja ja arvokkaita. Sen sijaan voimakkaan tunteen tai ajatuksen torjuminen voi aiheuttaa ahdistusta.” (Voimaa s. 122)
Oppijalle annetaan tässä vain kaksi vaihtoehtoa: joko kritiikittömästi hyväksyä kaikki tunteet ja ajatukset tai torjua ne. On kuitenkin olemassa kolmas vaihtoehto, jota kirja ei ota huomioon: tunteiden arviointi. Ajatuksia ja tunteita ei ole syytä kritiikittömästi hyväksyä eikä torjua, vaan niitä on järkevä kriittisesti arvioida. Moni nuori oppii katkeran kokemuksen kautta, ettei hän voi luottaa ihastumisen ja rakkauden tunteisiinsa, koska taitava hyväksikäyttäjä osaa manipuloida tunteita.
Kun ihminen tiedostaa, että kielteisten ja tuhoavien tunteiden ylivalta vie häntä epätoivottavaan elämäntapaan ja köyhdyttää hänen persoonallisuuttaan, hän heikentää näiden tunteiden vaikutusta elämässään. Kielteisiksi koettuja tunteita ei torjuta, mutta niiden vaikutusta heikennetään ottamalla ne tietoisen arvioinnin kohteeksi ja pohtimalla minkälaiseen elämäntapaan ne johtavat: tunteiden pohjalta tehdyt ratkaisut ja elämäntapavalinnat saattavat johtaa nuoren ristiriitaan oman moraalisen omantuntonsa kanssa ja muiden ihmisten oikeuksien loukkauksiin.
Tunteiden arviointi on tärkeää, koska seksuaalinen groomaus eli nuoren viettely ja hänen asenteidensa muokkaus seksuaaliselle hyväksikäytölle ja seksikaupalle perustuu systemaattiseen tunnemanipulaatioon. Groomausjengit käyttävät usein nuoria teini-ikäisiä luodakseen ensimmäisen kontaktin nuoreen, kuten englantilaisten groomausjengien toimintaa tutkinut Times-lehden reportteri Andrew Norfolk totesi: ”ensimmäisen kontaktin tyttöihin loivat nuoret pojat”.
Nuoren tunteet herätetään antamalla hänelle huomiota, hemmottelemalla häntä ja synnyttämällä hänessä tunne, että hän on tärkeä. Tytölle annetaan rahaa ja lahjoja ja häntä imarrellaan kohteliaisuuksilla. Hänelle tarjotaan huumeita ja alkoholia. Tultuaan riippuvaiseksi huomionosoituksista, rakastuttuaan ja aloitettuaan seksuaalisuhteen groomaajan kanssa, hänet manipuloidaan tai pakotetaan olemaan seksuaalisuhteissa myös pojan ystävien ja sukulaisten kanssa. Tällä tavalla häntä muokataan prostituutiota varten. Jos tyttö yrittää paeta, häneen kohdistetaan uhkauksia ja väkivaltaa.
14-vuotiaana Rotherhamissa pitkäaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutunut Sammy Woodhouse julkaisi vuonna 2018 kokemuksistaan kirjan, jossa hän kritisoi koulussa saamaansa seksuaaliopetusta siitä, että se epäonnistui seksuaalisuuden inhimillisen merkityksen selventämisessä (2018: 20). Koulun tarjoama seksuaaliopetus ei auttanut Samanthaa tunnistamaan ja välttämään vuosikausia jatkunutta seksuaalista hyväksikäyttöä.
Normittomassa kulttuurissa eläviltä nuorilta voi mennä vuosia tiedostaa joutuneensa systemaattisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, vaikka heidän henkinen ja fyysinen pahoinvointinsa lisääntyy yhä väkivaltaisemmaksi ja nöyryyttävämmäksi muuttuneessa ihmissuhteessa. Samanthalta meni kokonainen vuosikymmen, ennen kuin hän tunnisti olevansa hyväksikäytetty ja ymmärsi hyväksikäytön johtaneen hänet epäterveisiin suhteisiin miesten kanssa.
”Minut oli aivopesty niin perusteellisesti, että jopa aikuisena ajattelin olevan normaalia elää suhteissa väkivaltaisten poikaystävien kanssa ja sietää vihaamiani ammatteja, joissa minut seksualisoitiin yhä uudestaan minulle tuntemattomien ihmisten nautinnon vuoksi.” (2018: 301–302; 245; 248.)
Sikäli kuin nuori kadottaa tajun keskeisistä seksuaalimoraalisista normeista ja elinikäisen ja puolisouskollisen avioliiton ihanteesta, häneltä puuttuu kriteeri, jonka avulla erottaa terveet suhteet epäterveistä. Hänen on vaikea erottaa hyväksikäyttöä aidosta rakkaudesta, erityisesti kun hyväksikäyttäjä on ammattimaisesti toimiva lasten ja nuorten groomaaja. Nuoren on vaikea löytää tietä ulos umpikujastaan, sikäli kuin hänen saamansa seksuaalikasvatus ja yleinen kulttuuri-ilmapiiri ovat heikentäneet hänen tietoisuuttaan seksuaalimoraalisista periaatteista, jotka antaisivat hänelle kriteerit aidon rakkauden tunnistamiseksi ja itsensä suojelemiseksi.
Puutteelliset kriteerit tekevät viranomaisista välinpitämättömiä
Liberaalin seksuaalikasvatuksen pohjana oleva valistuksen rationalismi ei tarjoa johdonmukaista käsitystä moraalitiedosta, moraalitotuudesta ja objektiivisista moraaliperiaatteista, jotka muodostaisivat kestävän moraalisen viitekehyksen seksuaalikasvatukselle. Tältä pohjalta opettajat, terveydenhoitajat ja sosiaaliviranomaiset jäävät moraalisesti epäselvään tilanteeseen, mikä voi tehdä heidät välinpitämättömiksi nuorten tekemien ratkaisujen seuraamuksiin, kuten eräs koulusairaanhoitaja kommentoi:
”En koe epäonnistuneeni, jos tyttö tulee raskaaksi tilanteessa, jossa hän tietää, mistä saisi tarvitsemaansa informaatiota ja päättää olla käyttämättä sitä hyväkseen.” (Alldred & David 2007: 111)
Englannin vuosikymmeniä jatkunut kymmeniin tuhansiin tai jopa satoihin tuhansiin lapsiin kohdistunut systemaattinen seksuaalinen hyväksikäyttö tuli mahdolliseksi, koska viranomaiset suhtautuivat välinpitämättömästi alaikäisten seksuaalisuhteisiin pitäen niitä ilmauksena nuorten elämäntapavalinnasta. Sosiaaliviranomaisten todellisuustaju vääristyi, koska heidän saamansa ohjeistus irrotti seksuaalisuuden avioliittomoraalista. Heitä ohjeistettiin pitämään vääränä lähestymistapaa, joka ohjaisi nuoria pidättymään seksistä ennen avioliittoa ja opettaisi heille periaatetta: ”älä harrasta seksiä” (Health Development Agency 2001: 2). Nuorten parissa työskenteleviä ohjeistettiin hyväksymään nuorten seksuaaliset valinnat ja omaksumaan ”ei-arvottava, ystävällinen ja tukeva” lähestymistapa (2001: 4). Tarkoituksena oli vain varmistaa, että nuorilla on riittävä itsetietoisuus ja itsevarmuus sekä kyky ”ottaa vastuu omasta terveydestään ja jakaa vastuuta muiden ihmisten terveydestä” (2001: 1–2). Tavoite katsottiin saavutetuksi, kun yksilö toimii vapaasti ja järkiperäisesti osoittaen suvaitsevuutta ja kunnioitusta muita kohtaan.
Tämän ohjeistuksen pohjalta ”jopa niin nuorten kuin 11-vuotiaiden arvioitiin osallistuvan molemminpuoliseen suostumukseen perustuvaan seksuaaliseen yhdyntään, kun todellisuudessa aikuiset raiskasivat ja käyttivät heitä hyväkseen”. (Wells 2017: 31)
Viranomaiset torjuivat vanhempien huolenilmaisut. “Kahdessa tapauksessa – – isät löysivät tyttärensä ja yrittivät poistaa heitä asunnoista, joissa heitä hyväksikäytettiin. Ainoana seurauksena oli se, että isät pidätettiin, kun poliisi kutsuttiin paikalle.” (Wells 2017: 32) Sosiaaliviranomaiset ajattelivat huolestuneiden vanhempien olevan kykenemättömiä hyväksymään lastensa kypsymistä. Norman Wellsin (2017: 8) mukaan ”tässä kulttuurissa seksuaalisen hyväksikäytön on annettu jatkua huomaamatta ja haavoittuvat nuoret on jätetty vaille suojaa”.
Nottinghamin yliopiston professori David Paton (2017: 3–4) kritisoi sitä, että kulttuurissamme on alettu pitää alaikäisten seksuaalista aktiivisuutta normaalina osana nuorten kasvuprosessia ja suhteellisen harmittomana niin kauan kuin se perustuu yhteiseen suostumukseen. Viralliset seksuaalikasvatusohjelmat ovat perustuneet virheellisiin lähestymistapoihin ja muokanneet nuoriin asenteita, jotka altistavat heidät seksuaaliselle hyväksikäytölle. Kun virallisten toimintaohjelmien mukaan ehkäisyä tarjotaan alaikäisille ilman, että asiasta tiedotetaan nuorten vanhemmille, ”tulee selväksi, että vallitsevat pyrkimykset teini-ikäisten seksuaaliterveyden parantamiseksi ovat usein edistäneet ja pitäneet yllä haavoittuvien nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä.”
Kun seksuaaliopetuksessa esitellään ehkäisyvälineitä ja opastetaan konkreettisesti kondomin käyttöön, nuorille välittyy vaikutelma, että esiaviolliset suhteet ovat turvallisia ja normaaleja. Kun tähän yhdistetään kondomien jakaminen, on tutkimusten mukaan seurauksena, että teiniraskaudet lisääntyvät merkittävästi (Buckles & Hungermann 2016). Väite, jonka mukaan neutraali seksuaalivalistus johtaa vastuulliseen seksuaalielämään ja vähentää teiniraskauksia, on tutkimusten valossa harhaanjohtava. Patonin (2012) mukaan taloustieteellisten mallien pohjalta on mahdollista osoittaa linkki ehkäisyvälineiden helpon saannin ja teinien lisääntyneiden seksuaalisuhteiden välillä. Esimerkiksi Girman ja Patonin (2011) tutkimuksen mukaan katumuspillerien helppo saatavuus lisää sukupuolitautien määrää teini-ikäisten parissa.
Ehkäisyvälineiden helppo saatavuus ja seksuaalikasvatuksen antama kuva ehkäisyvälineillä suojatun seksin turvallisuudesta ”vähentää seksuaalisen aktiivisuuden hintaa ja tekee todennäköisemmäksi (ainakin joidenkin teinien kohdalla) että he alaikäisinä alkavat elää seksuaalisuhteissa” (Paton 2012) ja näin altistuvat hyväksikäytölle. Paton kiinnittää huomiota siihen, että joidenkin Yhdysvaltojen osavaltioiden määräämä pakollinen vanhempien osallistaminen nuorten seksuaaliterveyttä koskeviin ratkaisuihin on vähentänyt alaikäisten abortteja, sukupuolitauteja ja parantanut teinien mielenterveyttä.
Patonin mukaan seksuaalikasvatuksen välittämät väärät asenteet mahdollistivat tuhansien hauraiden nuorten seksuaalisen hyväksikäytön Englannissa. Laajamittaisten hyväksikäyttötapausten tultua julki asiantuntijoilla ei enää ole mitään veruketta jatkaa entiseen tapaan ja kieltäytyä kriittisesti arvioimasta perustavia oletuksiaan: ”seksuaaliterveyden parissa työskentelevillä toimenpideohjelmien luojilla ja ammattilaisilla ei ole enää mitään tekosyytä jättää todistusaineistoa huomiotta”.
Lopuksi
Liberaali seksuaalikasvatuksen malli asettaa seksuaalimoraalin perustaksi yksilön valinnanvapauden ja pitää oikeana antaa lapselle kattavaa seksuaalisuutta koskevaa tietoa jo varhain. Kun yksilön valinnanvapaus ja mielihalut asetetaan seksuaalimoraalin perustaksi, nuoren on vaikea ymmärtää seksuaalisuuden suhdetta rakkauteen ja siirtää seksuaalielämänsä avioliittoon. Liberaalin seksuaalimoraalin luoma seksuaalinen anarkia vieraannuttaa sukupuolet toisistaan ja yleistää seksuaalista hyväksikäyttöä. Nuoret tarvitsevat avioliiton ja perhe-elämän merkitystä korostavan seksuaalikasvatuksen tarjoamia kriteereitä, joiden avulla he voisivat tunnistaa aidon rakkauden ja välttää seksuaalisen hyväksikäytön.
Liberaalin lähestymistavan ongelmien korjaamiseksi on seksuaalisuutta tarkasteltava laajemmassa viitekehyksessä. ”Meidän on kysyttävä perustavia kysymyksiä terveyden ja moraalikasvatuksen tarkoituksesta, seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden luonteesta ja merkityksestä, ja miten ne suhteutuvat hyvään ihmiselämään. Meidän on uudelleen luotava ja muokattava moraalinen näkökulma asioihin.” (Mark 2018: 145.) Tämän voimme parhaiten tehdä tarkastelemalla terveyttä, moraalia, seksuaalisuutta ja ihmissuhteita kristillisestä näkökulmasta. Kristillinen seksuaalikasvatuksen malli asettaa Pyhän Kolmiykseyden persoonien välisen rakkauden avioliittomoraalin ihanteeksi ja näin selventää seksuaalisuuden olennaisen yhteyden puolisouskolliseen ja elinikäiseen aviolliseen rakkauteen.
Lyhenteet
SSE Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. Kuvattu teoksessa Maailman terveysjärjestö (WHO) Euroopan aluetoimisto ja BZgA: Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. Suuntaviivat poliittisille päättäjille, opetus- ja terveydenhoitoalan viranomaisille ja asiantuntijoille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2010. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80220/039844e2-c540-4e81-834e-6f11e0218246.pdf?sequence=1 .
Kirjallisuus
Alldred, P. & David, M. E. (2007) Get Real about Sex: The Politics and Practice of Sex Education. Maidenhead: Open University Press.
Archard, D. (1998a) “How Should We Teach Sex?”, Journal of Philosophy of Education 32 (3), 437–449.
Archard, D. (1998b) Sexual Consent. Oxford: Westview Press.
Blake, S. & Frances G. (2001) Just Say No! to Abstinence Education: Lessons learnt from a Sex Eduation Study Tour to the United States. London: National Children’s Bureau.
Buckles Kasey S. ja Hungerman Daniel M. (2016): “The Incidental Fertility Effects of School Condom Distribution Programs.” NBER Working Paper 22322, kesäkuu 2016.
Burnside, J. P. (2011) God, Justice and Society: Aspects of Law and Legality in the Bible. Oxford: Oxford University Press.
Carr, D. (1998) “Moral Education and the Objectivity of Values”, teoksessa D. Carr (toim.) Education, Knowledge and Truth: Beyond the Postmodern Impasse, ss. 114–128. London: Routledge.
Carr, D. (2004) “Problems of Values Education”, teoksessa J. Haldane (toim.) Values Education and the Human World: Essays on Education, Culture, Politics, Religion and Science, ss. 14–30 Exeter: Imprint Academic.
Egan, R. D. & Hawkes, G. L. (2010) ”Why a History of Childhood Sexuality?”, teoksessa R. Aggleton & R. Parker (toim.) Routledge Handbook of Sexuality Health and Rights, ss. 127–14. Abingdon: Routledge.
Freud, Sigmund. Gesammelte Werke, Osa V. Frankfurt am Main: S. Fischer Verlag.
Girma Sourafel ja Paton David (2011): “The Impact of Emergency Birth Control on Teen Pregnancy and STIs.” Journal of Health Economics, 30 (2), 2011, s. 373–380.
Greslé-Favier, C. (2013) “Adult Discrimination against Children: The Case of Abstinence-Only Education in Twenty-First-Century USA”, Sex Education 13 (6), 715-725.
Gruen, L. (2006) “Law, Sex and the”, teoksessa A. Soble (toim.) Sex from Plato to Paglia: A Philosophical Encyclopedia, Vol 2: M–Z, ss. 583–589. London: Greenwood Press.
Halstead, J. M. & Reiss, M. J. (2003) Values in Sex Education: From Principles to Practice. London: RoutledgeFalmer.
Harmin, M. & Raths, L. E. & Simon, S. B. (1966) Values and Teaching: Working with Values in the Classroom. Columbus: Charles E. Merrill Books.
Harris, A. (1971) “What Does ‘Sex Education’ Mean?”, Journal of Moral Education, 1(1), 7–11.
Harris, J. (1985) The Value of Life: An Introduction to Medical Ethics. London: Routledge and Kegan Paul.
Hauerwas, S. (1981) A Community of Character: Toward a Constructive Christian Social Ethic. Notre Dame: University of Notre Dame Press.
Health Development Agency (2001) Teenage Pregnancy: An Update on Key Characteristics of Effective Interventions. London: Health Development Agency. https://lemosandcrane.co.uk/resources/HDA%20-%20Teenage%20pregnancy.pdf, avattu 11.7.2019.
Ingham, R. & Stammers, 6. (2000) “For and Against: Doctors Should Advise Adolescents to Abstain from Sex”, British Medical Journal, 321, 1520–1522.
Kant Immanuel (1981): Lectures on Ethics. Hackett Publishing.
Kinsey, A. C. & Martin, C. E. & Pomeroy, W. B. (1948) Sexual Behaviour in the Human Male. London: W. B. Saunders Company.
Kuby Gabrielle (2012): Die globale sexuelle Revolution – Zerstörung der Freiheit im Namen der Freiheit. Fe-medienverlags.
Kuby Gabriele (2015): The Global Sexual Revolution – The Destruction of Freedom in the Name of Freedom. Life Site.
Lukianoff, Greg & Haidt, Jonathan (2018) Coddling of the American Mind. Penguin Press.
Mark, Olwyn E. (2018) Educating for Sexual Virtue: A Moral Vision for Relationships and Sex Education. Oxford: Peter Lang.
Mason-Jones, A.J. & Sinclair, D. & Kagee, A & Hillman, A. & Lombard, C (2016) “School-based interventions for preventing HIV, sexually transmitted infections, and pregnancy I adolescents”, Cochrane Database of Systematic Reviews 2016, Issue 11.Art.No.: CD006417.DOI: 10.1102/14651858.Cd006417.pub3.
Ofsted (2010) Personal, Social Health and Economic Education in Schools. Mancheter: Ofsted. https://dera.ioe.ac.uk/1129/1/Personal%2C%20social%2C%20health%20and%20economic%20education%20in%20schools.pdf, avattu 11.7.2019
Paton David (2012): “Underage Conceptions and Abortions in England and Wales 1969–2009 – the Role of Public Policy.” Education and Health 2012, vuosikerta 30, nro 2.
Paton David (2017): “Foreword.” Teoksessa Wells 2017, ss. 3–5
Primoratz, I. (2006) “Pedophilia”, teoksessa A. Soble (toim.) Sex from Plato to Paglia: A Philosophical Encyclopedia, Vol. 2: M–Z, ss. 755–763. London: Greenwood Press.
Pring, R. (2014) “In Defence of Virtue Teaching”, teoksessa J. Gingell (toim.) Education and the Common Good: Essays in Honor of Robin Barrow, ss. 40–49. Abingdon: Routledge.
Public Health England (2017) “Sexually Transmitted Infections and Chlamydia Screening in England, 2016” Health Protection Report, 11(20). https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/617025/Health_Protection_Report_STIs_NCSP_2017.pdf, avattu 11.7.2019.
Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Helsinki: Suunta-kirjat.
Regnerus, Mark (2017) “No Long-Term Harm? The New Scientific Silence on Child-Adult Sex and the Age of Consent”, Public Discourse 20.09. 2017.
Reiss, J. M. (1993) “What are the Aims for School Sex Education?”, Cambridge Journal of Education, 23 (2) 125–136.
Reiss, J. M. (1998) “The History of School Sex Education”, teoksessa S. A Maud ja M. J. Reiss (toim.) Sex Education and Religion, ss. 5–18, London: Islamic Academy.
Rind, Bruce & Welter, Max (2014) “Enjoyment and Emotionally Negative Reactions in Minor-Adult Versus Minor-Peer and Adult-Adult First Postpubescent Coitus: A Secondary Analysis of the Kinsey Data”, Archives of Sexual Behavior (2014) 3: 285−297.
Rind, Bruce (2017a) “First Postpubertal Male Same-Sex Sexual Experience in the National Health and Social Life Survey: Current Functioning in Relation to Age at Time of Experience and Partner Age”, Archives of Sexual Behavior, Published online 17 July 2017.
Rind, Bruce (2017b) Reactions to First Postpubertal Female Same-Sex Sexual Experience in the Kinsey Sample: A Comparison of Minors with Peers, Minors with Adults, and Adults with Adults”, Archives of Sexual Behavior (2017) 46: 1517−1528.
Rubin, G. S. (2007) “Thinking Sex: Notes for a Radical Theory of the Politics of Sexuality”, teoksessa R. Parker & P. Aggleton (toim.) Culture, Society and Sexuality: A Reader (2nd edn), ss. 150–187. London: Routledge.
Sade, Markiisi de (2003) Filosofia budoaarissa. Kustannusosakeyhtiö Summa.
Sandel, M. J. (2010) Justice: What’s the Right Thing to Do? London: Penguin Books.
Smith, C. & Christofferson, K & Davidson, H & Snell Herzog, P. (2011) Lost in Transition: The Dark Side of Emerging Adulthood. Oxford: Oxford University Press.
Soble, A. (2008) The Philosophy of Sex and Love (2nd edn). St Paul: Paragon House.
Tatchell, P. (2002) Teenage Sex: What should Schools Teach Children? London: Hodder and Stoughton.
Wells Norman (2017): Unprotected – How the normalisation of underage sex is exposing children and young people to the risk of sexual exploitation. Ashford: Family Education Trust.
Woodhouse Sammy (2018): Just a Child – Britain’s Biggest Child Abuse Scandal Exposed. London: Blink Publishers.