Detransitio on transyhteisön tabu – Paju kertoo kokemuksensa

On tosi pelottavaa, miten vain yhdenlainen narratiivi on tässä asiassa sallittua. Jos siitä poikkeaa, olet vihollinen. Ei mitään harmaan sävyjä. Se, etten voi puhua tästä kenenkään kanssa, on pahentanut asiaa.

Paju

Sukupuoltaan muuttanut Paju kertoo tarinansa avoimesti

Sukupuoltaan korjannut Paju muutti mielensä 10 vuotta myöhemmin – nyt hän kertoo transyhteisön tabusta. Leikkaushoidot ja hormonit ovat muuttaneet Pajun kehoa pysyvästi. Häneltä on poistettu rinnat, kohtu ja munasarjat. Hän käyttää estrogeenia, koska omaa hormonituotantoa ei enää ole. 

Ajoin itseni tällaiseen tilanteeseen tietämättömyyttäni. En osannut hakea tietoa, apua tai kyseenalaistaa. On ollut tosi vaikea hyväksyä sitä ja antaa anteeksi sille nuoremmalle itselleni siitä, että pilasin oman elämäni ja tulevaisuuteni.

Paju

Onnekseen Paju sai hyvän terapeutin. Istunnoissa hän puhui paljon transsukupuolisuudesta ja lapsuuden traumoistaan. 

Paju ymmärsi terapiassa, että hänellä oli tiedostamatonta ja sisäistettyä naisvihaa itseään kohtaan. 

Vihasin itseäni naisena. Lopulta en päässyt pakoon. Se, mikä kaipasi korjaamista ei ollut ulkopuolella. Eikä se parantanut sitä, mikä sisälläni oli ja kaipasi korjaamista. 

Paju

Paju haluaa kertoa tarinansa, jotta avoimuus detransition ympärillä lisääntyisi ja useammat uskaltaisivat kertoa kokemuksistaan. Hän huomauttaa, että avoin keskustelu hyödyttäisi kaikkia osapuolia. Juuri nyt hänestä tuntuu, että detransitioituneet ihmiset yritetään piilottaa, ja ongelmaa vähätellään. 

Setan johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska sanoo, ettei halua kommentoida näin arkaa aihetta puhelinhaastattelussa. Hän haluaa vastata sähköpostilla, jotta voi miettiä ja muotoilla vastauksensa rauhassa.

Jyväskylä Pride ry on valmis julkaisemaan sivustollaan Maarit Huuskan tai muun Setalaisen artikkelin heidän näkemyksistään ja kommenteistaan detransitioitumisesta jotta saamme mahdollisimman monipuolisesti ja monimuotoisesti erilaiset näkemykset kuuluviin tämän asian tiimoilta.

Paju ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa. MTV Uutiset on nähnyt psykologien ja lääkärien lausuntoja Pajun tilanteesta useilta vuosilta. 

Lue koko juttu MTV uutisista.
Lähde ja kuva: MTV uutiset


Posted

in

by