Seksuaalisuus on matka. Jokaisella ihmisellä tuo matka on omanlaisensa – matka vain alkaa ja loppuu jokaisella samalla tavoin, mutta mitä näiden välissä tapahtuu, on hyvin yksilöllistä, tai näin mä olen ainakin asiasta alkanut ajatella.
Seksuaalisuuden matka itse asiassa alkaa nimenomaan juuri seksistä. Isä ja äiti panevat, siittiö kohtaa munasolun ja uusi elämä, uusi ihmisyksilö, saa alkunsa naisen kohdussa. Siitä matka alkaa – alkaa kehitys ensin melko epäseksuaalisena olentona, jonka sukupuoli tosin määräytyy pysyvästi jo kohdussa, mutta jolle itse seksuaalisuus kehittyy vasta vuosia myöhemmin.
Olen matkani aikana ehtinyt kohdata kaikenlaista. Lähinnä pornoa, mutta siis, kaikenlaista. Kuvia naisista, kuvia miehistä, kuvia henkilöistä, joista ei aina ottanut selvää, kumpia olivat, eikä mua juuri kiinnostanutkaan – pääasia, että näin heidät panemassa.
Matkani kulutin pornoa yhtä suurella antaumuksella kuin ystäväni kuluttivat huumeita – eli siis vastaavalla volyymillä, arkisuudella ja turtuneisuudella, kuin millä keskivertoihminen juo vettä tai hengittää. Ja yhtä vähän kuin kavereitani kiinnosti huumeiden alkuperä, siis se, kuka on kuollut, kuka tapettu, kuka jäänyt orvoksi, kuka leskeksi, kun niitä jauhoja rikollisesti tuotetaan ja kaupataan, yhtä vähän mua kiinnosti oman “huumeeni” kohdalla se, mistä se tulee ja mitä sen taustalla on tapahtunut.
Moniko pornossa näkemistäni ihmisistä oli pakotettu tilanteeseen? Montaako oli salakuvattu? Moniko oli joutunut tilanteeseen näennäisen vapaaehtoisesti, vaikka viimeisenä oljenkortenaan huumevelkojen maksamiseksi tai lastensa elättämiseksi? Moniko sai sukupuolitaudin, moniko tuli raskaaksi ja murhasi oman vauvansa voidakseen jatkaa kameran edessä nussimista? Ei mua kiinnostanut, ei sitten yhtään. Enkä varmaan ollut tuohon tavaraan yhtään sen vähempää koukussa, kuin kaverini huumeisiin. Lisää oli saatava, maksoi mitä maksoi – kunhan se maksoi jollekin muulle, munhan piti saada kaikki ilmaiseksi.
No, elämä sitten vierähti eteenpäin, tai, sanoisinko, jatkoin matkaani seksuaalisuuteni tiellä. Vuosia, vuosia, taivalsin eteenpäin vaihtelevissa olosuhteissa, kunnes lopulta löysin itseni avioliitosta.
Avioliiton alkuvaiheilla tulin myös uskoon ja sen seurauksena löysin Herran Jeesuksen ehdottomat sanat: “Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa”. Hirvittävää! Hirvittävää! Eikä hirvittävää ollut tuo vaatimus, vaan mä. Mä olin hirvittävä, lain käsky taas pyhä, vanhurskas ja hyvä. Pitkään taistelin, lankesin ja tunnustin haureuden syntini, kunnes mä vihdoin, Jumalan armosta, pääsin pornon synnistä irti ja sain elää ulkoisesti tavallisen oloista kristityn perheenisän elämää.
Jatkoin seksuaalisuuteni matkan taivaltamista taas vuosia ja vuosia. Avioliitto toimi tosiaan paremmin, kun ei joka päivä tehnyt huorin vaimoaan, omaa ruumistaan ja Jumalaansa vastaan. Tai niinhän mä ajattelin ensin. Että mä olen nyt onnistunut, onnistunut tosi hyvin ja nyt kaikki vaan rullaa eteenpäin tasaisesti. Toimii. Mutta sitten mä kohtasin taas Herran Jeesuksen sanat, jotka hän sanoo apostolinsa kautta:
Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
Efesolaiskirje 5:25-28
että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
Hirvittävää, hirvittävää! Eikä taaskaan hirvittävää ollut Jumalan vaatimus, vaan mä. Mä luulin, että sain jo avioliittoni toimimaan, kun elin ilman konkreettista haureuden syntiä, mutta eikö yhtä konkreettista haureuden syntiä ollut myös jokainen laiminlyöntini vaimoani kohtaan?
Jumala käskee toimia avioliitossa vaimoaan kohtaan samalla tavalla kuin Kristus toimi omaa vaimoaan, seurakuntaa, kohtaan. Hän on iankaikkinen Jumala, siis se, joka on tehnyt maailman ja meidät ja kaiken, mitä nyt yleensäkään on tehty, Kuninkaiden Kuningas, jolla ei ole alkua eikä loppua. Hän, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, ei jäänyt taivaan kirkkauteen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ruumiiltaan sellaiseksi kuin ihminen, hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti.
Siinäpä mulle avioelämän kriteerit! Enhän mä tuollaista käskyä täytä, en sitten millään. Enhän mä ole oikeasti valmis arjen harmaudessa niinku kuolemaan vaimoni puolesta, vaan olen vaativa, kyllästynyt ja välinpitämätön, enkä osaa antaa hänelle sitä kiitosta, mikä hänelle kuuluisi. Kun pitäisi ottaa luoti hänen puolestaan, otankin esiin jonkun hänen pienen virheensä ja nalkutan siitä, tai kun pitäisi hypätä kranaatin päälle häntä suojellakseen, hyppäänkin sohvalle välttelemään kotitöitä.
Mä olen vähän kuin se Pietari raamatussa. Kovat puheet sillä oli, mutta tiukan paikan tullen se kielsi uskonsa ja vissiin niin rumilla sanoilla, ettei niitä edes ole kirjattu raamattuun. Minä mittään Kristusta tunnekkaan perkelessaatana, tai jotenkin niin kai. Pietari kielsi uskonsa rumilla sanoilla, minä kiellän sen rumia tekoja tekemällä, sellaisia, jotka häpäisevät Jumalaa häpäisemällä hänen asettamansa avioliittojärjestystä.
Tämmöisille vaimonsa ja uskonsa häpäisijöille Jumala antoi hirveän ankarat avioliittosäännöt ja näytti vielä esimerkkiä noudattamalla niitä itse: Kristus kuoli vaimonsa puolesta. Mutta Kristus myös nousi kuolleista ja nousi sen jälkeen taivaaseen hallitsemaan koko luomakunnan Kuninkaana. Sehän tarkoittaa, että hän saa ihan oikeasti määrätä ja ihmisten pitää ihan oikeasti totella! Ei raamattu ole mitään uskonnollista liibalaabaa, minkä tahdissa vaan hurskastellaan sillon kun siltä tuntuu, vaan kuninkaan määräys, jota vastaan kapinoimisen palkka on kuolema!
Jos Jumala sanoo, ettei saa homoilla ja sama Jumala sanoo, että miehen pitää rakastaa vaimoaan samalla tavalla, kuin Kristus rakasti seurakuntaa, niin mitä oikeutta mulla, joka rikon yhdessä kohtaa, on pitää itseäni parempana kuin joku, joka rikkoo toisessa kohtaa? Mä rikon käskyä yksi ja joku rikkoo käskyä kaksi, kumpi on sit paremmassa asemassa jos molemmista rikoksista joutuu sähkötuoliin?
Tarkoitan, että jos mä rikon Jumalan avioliittosääntöjä vastaan, niin olenhan mäkin tavallaan homo. Itse asiassa, jos mietin tarkemmin miten pahasti laiminlyön Kristuksen suoraa käskyä rakastaa vaimoani niin kuin omaa ruumistaan, niin siis, Jumalan lain edessä, jos niin ajatellaan, niin siis mähän olen ihan umpihomo!
Mä luulin, että oon nyt parempi ihminen, kun en enää katso pornoa ja ollaan naimisissa ja silleen. Mutta sitten, uudessa elämäntilanteessa, on tullut toi uusi käsky että kuole vaikka vaimosi puolesta, niin ymmärrän, että ei se nyt niin mene mun kohdalla, en vaan pysty. Enkä mä tiedä, onko toi mun vaimo edes mun vaimo. Siis, mähän olen ennen avioliittoa ja sen alkuaikoina tehnyt huorin varmaan kymmenien tuhansien naisten kanssa netin välityksellä. Voiko tämmösen haureuden päälle edes sanoa solmineensa oikeasti avioliittoa, vai onko se vaan puhdasta armoa että saan olla ton naisen kanssa naimisissa? Ja jokaisen tämmösenkin synnin palkka on Raamatun mukaan kuolema. Eihän mun pitäisi edes olla tässä, siis hengissä tai yleensäkään missään muualla kuin helvetissä, mutta Jumala on antanut mulle armonsa ja jättänyt rangaistuksen antamatta. Tai siis, onhan se annettu, mutta ei mulle, vaan Kristukselle mun puolesta. Mutta mulle Jumala ei ole antanut rangaistusta, vaan vaimon.
Nyt mun seksuaalisuuden matka jatkuu sitten vaimon kanssa, mutta niin, että mä joka päivä ymmärrän, että matka jatkuu armosta. Joka päivä rikon aviomiehelle annettua kuolemiskäskyä, mutta joka päivä mun vaimo tossa silti on, Jumalan armosta.
Mä ymmärrän nyt, että kaikki tapahtuu Jumalan armosta. Jumala on mut tehnyt ja ylläpitää mun elämää ja mun avioliittoa. Kaikki on Jumalan armoa.
Saamiemme lukuisten uhkausten ja vihakommenttien takia Matti ei esiinny jutussa omalla nimellään.