Kategoria: Yleinen
-
Yhteiskuntakoe lapsilla?
Yhteiskuntakoe lapsilla on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja, joka kritisoi sukupuolineutraalia avioliittolakia laajamittaisena yhteiskuntakokeena, jossa lapset altistetaan monille tunnetuille ja tuntemattomille riskeille.
-
Lasten vai aikuisten oikeudet
Lapsella on oikeus saada tieto biologisesta alkuperästään, kasvaa biologisessa perheessään ja suvussaan ja oikeus kumpaakin sukupuolta olevaan vanhempaan. Miehen ja naisen avioliitto yhdistää luonnollisella tavalla lapsen identiteetin ulottuvuudet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kysymys identiteetistä on keskeinen ihmisenä olemisen kannalta, kuten Aristoteles on sanonut: kukaan ei haluaisi saavuttaa onnellisuutta identiteettinsä menettämisen kustannuksella.
-
Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan
Kun lainsäädännön ja yhteiskuntaelämän perustana oleva biologinen sukupuoli muutetaan tarkoittamaan epämääräistä subjektiivista kokemusta tai mielikuvaa, saadaan sukupuolikäsitteen alle ujutettua yhteiskunnallinen toimintaohjelma, joka murtaa ydinperheen varaan rakentuvan inhimillisen lisääntymisen prosessin ja lasten kasvatuksen ja vie yhteiskuntaa atomistiseen suuntaan: yhteiskunnan perussoluksi tulevat yksinäiset ja irralliset yksilöt ydinperheen sijasta.
-
Tulisiko poikien ympärileikkaus kieltää?
Poikien ympärileikkaus on uskonnollis-kulttuurinen perinne, joka herättää vahvoja mielipiteitä ja lapsen oikeuksien kannalta vaikeita kysymyksiä. Pitäisikö se kieltää lailla?
-
Sateenkaaren todellinen merkitys
Monimuotoisessa yhteiskunnassa on kaikenlaisia ihmisiä ja jokaisella on varmasti oma näkemyksensä siitä, minkälaisia arvoja ja toimintatapoja sateenkaari symbolina edustaa.
-
LGBTQIA+: Kirjainten Merkitys?
LGBTQIA+ on lyhenne, joka kuvaa monimuotoisia seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä edustavia ryhmiä. Tämä artikkeli pyrkii avaamaan ja selittämään LGBTQIA+ -lyhenteen merkityksen sekä tuomaan esiin, miksi se on niin tärkeä ymmärtää nykyaikaisessa yhteiskunnassa.
-
Kansalainen: Huoli lasten sukupuolihoidoista Ruotsissa
Uusi suuntaus vasemmistossa, joka pyrkii muuttamaan lasten sukupuolta, jatkuu tiukemmista suosituksista ja itsemurhavaroituksista huolimatta.
-
Homoseksuaalisuus ja Raamattu
Mitä Raamattu sanoo homoseksuaalisuudesta? Ottaako Raamattu tähän kysymykseen mitään kantaa?
-
Amnesty: Translasten ja –nuorten itsemääräämisoikeus
Amnesty on tehnyt yli vuosikymmenen ajan vaikuttamistyötä ja yhteistä kampanjointia sateenkaarioikeuksia puolustavien toimijoiden kanssa uuden translain puolesta.
-
Päiväkotilapsille opetusta sukupuolen moninaisuudesta
Opetushallitus ohjeistaa kesäkuussa 2023, että päiväkoti-ikäisille lapsille tulisi opettaa sukupuolen moninaisuutta. Mistä tässä on kyse? Linkit OPH:n materiaaleihin:
-
Feminismi ja transliike
Feministit jotka ovat johdonmukaisia ja järkeviä oman ideologiansa kanssa eivät kannata transideologiaa. Transideologiassa naiset alistetaan biologisten miesten alle jotka väittävät olevansa naisia.
-
Transnuorten masennus ja itsemurhat
Transnuorten psyykkinen hyvinvointi on useilla mittareilla heikompi kuin muiden nuorten. Masennus ja ahdistuneisuus ovat erityisen yleisiä heidän keskuudessaan.